Tervehdys vuodesta 2035!

Ilman visiota on vaikea toimia. Aikakoneen avulla kuulemme, miltä maailma näyttää 2035, kun teemme historiaa ilmastonmuutoksen hillinnässä.

”Tähän käyrään pystyimme tiivillä yhteistyöllä ja kriisitietoisuudella…”

“…Näyttäisi että pahimman skenaarion mukaiselta ilmastokriisiltä tullaan välttymään, mutta monen asian piti sitä ennen muuttua. Iso kuva on, että rakennukset kuluttavat nyt 50 % vähemmän energiaa kun yli kymmenen vuotta sitten. Lähellä tuotetun energian ja energiatehokkuuden myötä rakennusten energiaomavaraisuus on parantunut huomattavasti. Loppu energiantarve katetaan keskitetysti ja päästöttömästi ilman polttamiseen perustuvia ratkaisuja. Lähes kaikki rakennukset kuuluvat sähkö- ja tai kaukolämpöverkon kysynnän jouston piiriin. Järjestelmiä tasapainotetaan kysynnän jouston, vetytalouden ja energiavarastoinnin avulla. Energian tuottaminen itse on vaivatonta ja myynti kantaverkkoihin kannattavaa…

…Fossiiliset sekä lähes kaikki muutkin polttoaineet ovat kadonneet energiajärjestelmästä ja liikenteestä. On muuten mukava hengittää! Rakennusten hiilivarastot ovat kasvaneet mm. teollisen puurakentamisen yleistyttyä radikaalisti. Puuta käytetään runsaasti myös korjaus- ja täydennysrakentamisessa. Myös muiden rakennustuotteiden valmistamisesta johtuvat hiilipäästöt on saatu laskuun uusien innovaatioiden ja elinkaariajattelun (mm. kiertotalous) ansiosta. Hiilijalanjäljen kompensointi on tavallinen käytäntö tapauksissa, jossa täysin hiilineutraali rakennus on mahdotonta rakentaa...”

”…Rakennukset suunnitellaan tietoisesti hyvin pitkäikäisiksi ja muuntojoustaviksi. Rakennusten ylläpito, huolto, käyttötarkoituksen muuttaminen sekä osien uudelleenkäyttö on huomioitu aiempaa paremmin jo suunnitteluvaiheessa. Tässä on auttanut digitalisaatio. Sisäolosuhteet ovat parantuneet laadukkaamman rakentamisen sekä todellisen käyttötilanteen tarpeet tarkasti huomioivan talotekniikan avulla. Julkisen liikenteen, palveluiden saatavuuden sekä energiaratkaisut optimoiva aluesuunnittelu on systemaattisesti luonut pohjaa kestäville kokonaisratkaisuille...

”…Äärimmäiset sääilmiöt, kuten pitkäjaksoiset helleaallot, sekä tulviin johtavat rankkasateet ja myrskyt ovat väistämättä lisääntyneet. Ja jäähdytystarve on kasvanut. Mutta tarve erilaiselle vikasietoisuudelle on huomioitu menestyksekkäästi kaavoituksessa, energiajärjestelmissä ja rakennusten suunnittelussa. Mikä tärkeintä, maapallon keskilämpötilan nousu on kaikkiaan taittumassa. Näyttäisi, että pysymme Pariisin sopimuksen 1,5 °C-asteen lämpenemisen uralla, ainakin vuosisadan lopulla, kun tilanne tästä vain paranee. Iso kiitos tästä kuuluu Suomen kaltaisille hyvinvointivaltioille, jotka ovat kyenneet vastaamaan ihmiskunnan historian suurimpaan haasteeseen ja lyhyessä ajassa kehittämään teknisiä ratkaisuja ilmastopäästöjen hiillitsemiseksi. On näyttöä siitä, että kenties jo vuonna 2100, ihmisten aiheuttamat ilmastokatastrofit alkavat laantumaan. Suomesta viedään hyvin aktiivisesti energiaosaamista ulkomaille. Siitä on tullut uusi menestystarinamme…”

-Maaria Laukkanen, Eksergian perustaja, 1.1.2035, Helsinki

”P.S. Tämä kuva on Kyprokselta v. 2018, ei Suomesta v. 2050!”